top of page

curriculum vitae

omakuva.jpg
20250302_182529.jpg

 

Reija Päivikki Nurmi 

Kuvataiteilija, FM taiteentutkimus ja kulttuurihistoria

asunut useissa Suomen rannikkokaupungeissa

toimintaa pääasiassa viestinnän, kulttuurin ja taiteen aloilla.

Ennen kuvataiteilijaksi ryhtymistäni olen kirjoittanut lehtiin ja radiotoimittajana tehnyt  juttuja mieluiten taiteesta, mutta monesta muustakin asiasta sekä hoitanut taidegallerian some- ym. viestintää

Olen opettanut avoimessa yliopistossa taidehistoriaa  ja antanut pitkään palautteita taidehistorian opintosuorituksista. Työskentelyn taidegallerioissa aloitin opiskeluaikoinani Galerie Kaj Forsblomin Grafiartissa Turussa ja taidelainaamotyön joitain vuosia myöhemmin sisäänajamalla Espoon uuden taidelainaamon. Hangossa toimin kulttuuritoimen tehtävissä, sielläkin muun työn ohessa hoidin taidegalleriaa. Minua on kiehtonut myös taidetyöskentelyn ohjaaminen lapsista vanhuksiin. Niinpä olen työskenellyt myös kädentaito- ja kuvataideohjaajana tai -opettajana. 

Taide, tiedotus  ja ihmisten kohtaaminen - niistä on hyvä päivä tehty! 

Taidekoulutus

 

2019      Valmistuminen Avoimen taidekoulun nelivuotiselta kuvataidelinjalta, opettajina 

Matti Kurki ja Nagashila, lisäksi viikonlopun lyhytkurssilla Osmo Kivimäki. Helsinki

2016      Akvarellimaalaus, Helsingin taiteilijaseuran kesäkurssi, Nagashila. Helsinki

2016      Måla expressivt 2015-2016, Arbis, Marina Zitting. Helsinki

2015       Akryylipohjainen kuvansiirto- ja akryylimaalaustyöpaja, Galleria Viileä Punainen, Eeva Kokki, Helsinki

2010      Elävän mallin lauantait, Helsingin suomenkielinen työväenopisto, Rebeka Niska. Helsinki

2010      Avoin ateljee, Helsingin suomenkielinen työväenopisto, Marie Jóse Dings. Helsinki

2008     Taidemaalaus/olje- och akvarellmålning 2007- 2008, Hangon kansalaisopisto - Hangö medborgarinstitut, Lis Carpelan. Hanko

2007     Taidekoulu Maa, valintakurssi. Helsinki

2007     Guassimaalauskurssi, Helsingin suomenkielinen työväenopisto. Helsinki

2007     Öljyvärikurssi, Galleria Viileä Punainen, Päivi Uljas, Helsinki

2007     Croquispiirustus 2006-2007, Galleria Viileä Punainen, Päivi Uljas, Helsinki

2006     Elävän mallin lauantai, Helsingin suomenkielinen työväenopisto, Mari Keuro. Helsinki

2006     Akryylimaalaus, Galleria Viileä Punainen, Päivi Uljas, Helsinki

2006     Kuusamon kansanopisto, Marja Mäki. Kuusamo

2000     Valmistuminen FM:ksi Taiteen tutkimuksen ja kulttuurihistorian koulutusohjelmasta Taidehistoria pääaineena, Pro Gradu Ellen Thesleffin taiteen vastaanotosta, Turun Yliopisto. Turku

               

 

Näyttelyt  

2025   Puhdistautuminen, yksityisnäyttely. Raision kirjaston 2.krs. Laskiaistiistaista (4.3.) lauantaihin 29.3. asti.

2024-2017 maalauksiani Hangon taidelainaamossa.

2022    1. Syyssalonki, Avoimesta taidekoulusta vuosien varrella valmistuneiden näyttely, Avoin taidekoulu, Helsinki

2020    Kesänäyttely, Kaupungingalleria, Hangon Kuvataiteilijat - Hangö Bildkonstnärer ry, Hanko

2019     Kuusi tarinaa, Avoimen taidekoulun 8. näyttely, Helsinki

2019     Matkalla, Galleria Kajava, Helsinki

2017     Suomi 100 -Finland 100, Muistoja ulkomailta - Minnen från utlandet, Kaupungingalleria,

Hangon  Kuvataiteilijat - Hangö Bildkonstnärer ry, Hanko 

2017     Vuosinäyttely, Kaupungingalleria, Hangon Kuvataiteilijat - Hangö Bildkonstnärer ry, Hanko

2013     35-vuotis-juhlanäyttely, Kaupungingalleria, Hangon Kuvataiteilijat - Hangö Bildkonstnärer ry, Hanko

2010     Vuosinäyttely, Kaupungingalleria, Hangon Kuvataiteilijat - Hangö Bildkonstnärer ry, Hanko

2008    Kevätnäyttely, Kaupungingalleria, Hangon kansalaisopisto - Hangö medborgarinstitut, Hanko

Kuvataideyhdistysten jäsenyydet

2010    alkaen  jäsenenä yhdistyksessä Hangon Kuvataiteilijat - Hangö Bildkonstnärer ry,

joka on Suomen Kuvataidejärjestöjen liitto ry:n jäsenyhdistys

2008-2010 Carl Gustav Liliuksen säätiön hallituksessa. Hanko

                     yhteydenotto /

contact me                                       nurmi.r@outlook.com

Kiitos yhteydenotosta / Thanks!

  • Facebook
  • Instagram
  • Vimeo
bottom of page